Laskeutuminen arkeen

Olen laskeutunut juhlahumusta ohueen sumuun. Väsymys on koko päivän ollut taakkanani, eikä edes kahden tunnin päiväunet tehneet toivottua tehtäväänsä eli virkistäneet minua. Eipä kai koska nukuin ihan kevyttä pintaunta.
Eilen tuli juhlittua poikani valmistumista toisen asteen oppilaitoksesta. Ehkä sitten kuitenkin menin liiaksi vanhan totutun kaavan mukaan ja otin sen kuuluisan parin lisäksi vähän useamman.
Kiva päivä ja kiva ilta mutta ei sitä enää tämän ikäisenä palaudu niin nopeasti vaikkei nyt mitään  tanakkaa dagen efteriä tullutkaan. Sen verran kuitenkin läsähtänyt olo ettei ruokapuoleen ole jaksanut kiinnittää huomiota ja tämä onkin se painonpudotuksen ansa. Aamulla pari ruispalaviipaletta, iltapäivällä kaksi grillimakkaraa, pieni palanen superherkullista grillattua leipäjuustoa, yksi kaurakeksi, siinäpä ne sitten olivatkin ennen päivällistä. Toinen kerta tänä kesänä kun syön grillimakkaraa ja nyt on sitten kyllä kiintiö täynnä. Ei vaan ole minun makuuni niin paljon että jaksaisin edes juhannukseen asti moista herkkua himoita. Ei kyllä kauheasti gloriaa voi lauleskella tämän päiväisen ruokapäiväkirjan kohdalla.
Iltaa kohti tein luterilaisen ryhtiliikkeen ja päätin alkaa valmistamaan illalliseksi ja huomiseksi evääksi pinaattirullaa jauhelihatäytteellä mutta kaupasta tarttui kaikki muu mukaan paitsi pinaatti. Se oli sitten vaan voi voi ja suunnitelmat uusiksi. Huomenna pakkasesta evääksi mukaan kohtuu hyvää pasta bolognesea ja illalliseksi väsäsin sitten kevyemmän katkarapuleivän. Tai no leipä ja leipä, minitortilla sai luvan ajaa asiansa leipänä, hyvin ajoi asiansa eikä tarvinnut heittää roskiin eiliseltä jääneitä tortilloja, Kun ne kääriin paketissaan muovipussiin ja siirtää jääkaappiin. säilyvät ne ihan käyttökelpoisina minimissään pari-kolme päivää.
Liikunnasta en ole vielä puhunutkaan. Aikaa ennen lysähtämistäni harrastin säännöllisesti liikuntaa. Yhtä ja toista lajia on tullut kokeiltua ja liikkumaan oli vaan pakko päästä, teki hyvää päälle ja kropalle. Täydellinen suunnanmuutos tapahtui siis vuosi sitten. Pakollisena liikuntana on koirulin lenkitys kolme kertaa päivässä mutta sitä en nyt kauheammin liikuntana pidä koska se on sellaista hyötyliikuntaa ja pysähdysten määrä on tuhannen, sadan ja kolmenkymmenen välillä, riippuen lenkin pituudesta ja kakaran mielentilasta. Koiran pitää saada olla koira eli annan ihan surutta haistella kaiken maailman karvakorvien facebookviestit. Tuleepahan kakaran alligattorinokalle virikettä kun se pää vinossa analysoi niitä hajuja välillä niin hitsin tarkasti tuhisten, ihan niinkuin se tarvitsisi vielä viittomat jotta ymmärtäisi mikäs ihme on nyt ollut asialla. Eli jos oikein kuntoani haluaisin nostaa, niin kyllä minun pitäisi jostain repiä se aika sille liikunalle. Aikaahan on kun sitä järjestää mutta en millään raaskisi pitää kakaraa yksin kotona yhtään enempää kuin mitä työ pakottaa.
No eihän tietenkään mikään pakko ole kotoa lähtemään liikkumaan mutta kun keskittymiskyky kotitreenin aikana on tasolla - 0,00, niin vähän sellaiseksi muka treenailuksi se sitten yleensä jää. Katse tuntuu kiinnittyvän kaiken maailman roskiin lattialla, pölyisiin hyllyin yms yms eikä niitä tehoja tunnu mistään löytyvän.
Sohva huutaa jo minua, taidanpa suunnata sinne kunnes voikin asettaa kellon herättämään varhain huomenaamulla. Neljä viikkoa vielä kesäloman ensimmäiseen lohkaisuun, hu huu jaksaa jaksaa...

Kevennetty katkarapuleipä 178 kcal

Mistä kaikki alkoi

Kaikki alkoi muutosta ja mekosta. Vaikka menneisyyteen ei voi palata eikä tehtyä saa tekemättömäksi, ymmärsin että on aika ottaa askelia taaksepäin siihen mitä joskus olen ollut.

Heräsin todellisuuteen kun pitelin tuota kovin kaunista mutta minulle auttamattomasti kolme numeroa liian pientä kaunista mekkoa. Jotain oli tehtävä. Olin tehnyt itseäni kohtaan niin kovin väärin laiminlyömällä syömisiäni ja jymähtäessäni tuolille istumaan entisen aktiivisen hyvän olon elämäni sijaan. 

Annoin itselleni vuoden aikaa löytää se vanha minäni ja pienentää kokoani sen kolme numeroa minkä tuo mekko vaatisi mahtuakseen päälleni. Päätin että mihinkään kitukuureille en ala, vaan syön mitä mieleni tekee, kohtuudella kaikkea sekä annoskoot mielessäni pitäen. Viimeisen vuoden ajan olin syönyt hyvin, liiankin hyvin. Olin pudonnut kerma-ja voikaivokseen tosi syvälle. Muistelin että hyvän makuinen ruoka voi koostua muustakin kuin voista ja kermasta.

Ystäväni Niinan ansiosta löysin sitten itseni perustamasta blogia tälle vuoden kestävälle matkalle.

Kirjoitus-, lauseenrakenne- ja välimerkkivirheitä tämä blogi tulee sisältämään mutta en pyrikään täydellisyyteen kaikessa mihin ryhdyn, tarpeeksi hyvä itselleni riittää. Kuvat joita tänne tulen lisäilemään ei myöskään ole kovin korkeatasoisia, en ole valokuvausta ikinä harrastanut ja tässäkin kohtaa tarpeeksi hyvä itselleni riittää, Kuvia syömisistäni  lisäilen tänne sen vuoksi että osoitan, jos en muille,niin ainakin itselleni että terveellinen ruokakin voi olla herkullista, ainakin valokuvissa. Ehkä niistä joku myös voi saada inspiraatiota omiin kevyempiin syömisiinsä. Kuviin lisäilen laskennalliset kalorit. Laskurin avulla ne lasken, ja ihan millin päälle ne eivät varmastikaan ole, mutta antavat ihan hyvän viitteen.

Mittojani en täällä mainitse vaikka ne taitaisivat olla kaikista mielenkiintoisinta tässäkin kirjoituksessa.

Kun (en siis sano jos) se mekko mahtuu minulle päälleni, ehkä sitten saatan kertoa mistä lähdin ja mihin saavuin. Tärkeintä ei ole aloitus eikä maali, tärkeintä on se matka jota tulen tekemään.

Ai niin yhden luvun annan, se on ikä jonka saavutan vajaan kuukauden päästä, 53.

Kesäisen lauantain aamiainen 175 kcal